Vähän vanhaa, vähän uutta

Vaikka tarkoitus oli ottaa viime kerralla kerhosta kuvia, no, arvatkaas muistinko… Ensi kerralla sitten. 😀 Vanhoja kuvia on kuitenkin varastossa, joten tässä yksi niistä näytteille:

random1

Nämä kaksi pikku-staaloa päättivät tehdä koiranaamiot, kuten näkyy. Huomatkaa koristeet silmien luona, jotka tuovat mukavasti hieman mystisyyttä mukaan. 😀 Viime kerralla lähes kaikki maskit saatiin maalattua ja kun odottelimme niiden kuivamista, osa pääsi tekemään lukujärjestyksiä. Vaikka en yleensä myönny piirtämään mitään valmiiksi (itse yrittäminen on tärkeintä!) viime kerralla lupasin, että voin piirtää lukkareihin jonkin hahmon/eläimen heidän niin tahtoessaan, jos pikku-staalot värittävät kuvat hyvin, hyvin, hyvin huolellisesti ja tekevät myös taustan itse.

random4

Tällainen on itselle ja samalla malliksi tehty lukkari. Hopeanuoli oli kova juttu nuorempana (ja yhä olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi katsoa se ihan vain koska se opettaa, että oikein pitää tehdä, vaikka vaikeaa olisi)

 

Suunnitelmiani mukaillen kävin tänään koirieni kanssa peruskoulun luona heidän välitunnillaan (itse asiassa kahdella) ”mainostamassa” taidekerhoa. Toivon mukaan ensi kerralla mukaan tulee uusiakin tyyppejä, jotka syystä tai toisesta eivät ole aiemmin mukaan tulleet, sillä joukolla hauskempaa! 😀 Samalla reissulla kävin kävelemässä ”puskassa” ja olihan se polku niin nättinä ruskan takia, että oli pakko ottaa kuvakin: random2

(Puhelin laatu, taivas paloi puhki, kuten tavallista)

Ohimennen sanoen, kävimme myös koirien kanssa ”leikkimässä” koulun lähimailla, mm. pujottelimme tolppien ympäri yms. Tällainen pieni aivojumppa tekee hyvää hurtille, muttah, sattuikohan kukaan katsomaan sitä touhua, varmasti näytti ”hieman” sekopäiseltä… :’D

 

Ensi kerralla (toivottavasti) aloittelemme pikkuhiljaa seuraaavaa projektia, joka on musiikkivideo! Tästäkin piti tehdä malliesimerkki (kuten muistakin töistä, ihan omaksi iloksi jos ei muuten), josta kuvakaappaus alla: random3

Toinen koirista näyttelee Päivänsädettä, Staalo itse Menninkäisenä. 😀

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi